Kotia kohti

Muotovalioita - lukijavisa

Piparit on nyt leivottu. Itse prosessi sujui normaalin yllätyksettömästi; Onneksi taikina levisi tällä kertaa käsien sijasta uuniin. Pienellä hienosäädöllä viimeisestä pellillisestä saatiin huomattavasti ensimmäistä edustuskelpoisempi. Syynä viime kertaa rumempaan lopputulokseen lienee toimitilojen, työvälineiden ja reseptin muuttuminen yhdellä kertaa. Tuotokset voidaan silti laskea hyvillä mielin pipareiksi, sillä maku on riittävän perinteinen.

Seuraavat kolme kuvaa ovat otetut valmiista pipareista aikajärjestyksessä. Kysymys kuuluu: mitä kahta piparimuottia on käytetty kyseisten muotovalioiden valmistuksessa?


5 pisteen vihje: Ensimmäinen pellillinen. Huom! Piparit ovat tässä kuvassa eri suuntaan kuin seuraavissa.







3 pisteen vihje: Jauhoja meni lopulta noin kaksinkertainen määrä ohjeeseen verrattuna....







1 pisteen vihje: Viimeisen pellillisen mallikappaleet.

Jauhepostia

Tänään se sitten saapui, ruokasooda nimittäin. Maatuskamaisen moneen pakkaukseen kääritty Pirkka-ruokasooda läpäisi kaikki jauhekirjetarkastukset ja pääsemme aloittamaan pipareiden leipomisen viimeistään huomenna. Koska sooda tuli tänne noin kätevästi, täytyy esittää kaino toive että Pösön talvirenkaat ilmestyisivät Tunnbindaregatanille samalla tavalla. Meinaa välillä olla vähän liukasta noilla kesärenkailla :-)

Ruoka-avun lähettäjästä meillä ei ole tietoa. Kuten viereisessä kuvassa näkyy, oli osoite tulostettu kirjekuoreen ja lähettäjäksi merkitty Sädekehä, joka on uusimpien huhujen mukaan läheistä sukua Sombrerolle, Pyöräilykypärälle, Hikinauhalle ja Silinterille, jotka kaikki ovat viihdyttäneet ainakin blogin kirjoittajia mielikuvituksellisilla kommenteillaan. Sädekehän henkilöllisyyden selvittämiseksi lähetimme kirjekuoren edelleen poliisille tutkittavaksi, mutta he eivät onnistuneet löytämään yhtäkään sormenjälkeä sillä ammattitaitoisimmat poliisit ovat sidottuna vastikää sattuneen Olof Palmen murhan tutkimuksiin.

Eilen olimme taas Night Extremessä, joka suunnistettiin tällä kertaa Finspångissa. Maasto oli hieno ja hajontaakin oli normaaleista suunnistusharjoituksista poiketen. Kylmässä säässä mieltä lämmitti niin kuuma mehu kuin hyvin sujunut suunnistus. Tänään puolestaan hamstrasimme ruokaa paikallisesta marketista itsenäisyyspäivää silmällä pitäen, vaikka kauppojen sunnuntaiaukioloon tottuneet länsinaapurit pitävät ruokakaupat kuulemma huomennakin normaalisti auki.

Illalla täytynee taas katsoa Karjalan kunnailla -sarjaa Yle Areenasta. Muuten leppoisassa sarjassa silmään pistää pieni epäloogisuus: ensimmäisessä jaksossa Hanna (Laura Birn) ensin juoksi Kontiolahdelta Selkielle ja takaisin (26 km suunta), sitten iltapäivällä käveli saman matkan. Hyvässä kunnossa täytyy Hannan olla, koska illalla hän meni kävellen vielä Kolille (40 km). Pitänee tässä itsekin alkaa harjoittelemaan!

Hanski

Pipareita? Pipareita!

Muutama viikko sitten, kun reissusta rähjääntyneinä palasimme Norjasta Norrköpingiin, odotti postilaatikossa Helsingistä saapunut lähetys. Paketin sisältä löytyi Ruotsin kruunuja, magneettisanoja ja piparkakkumuotti. Kulutin rahat ja vääntelin magneeteilla puolituisia lauseita, jotka ontuivat Suomen kielen sanasovittelun sallivasta luonteesta huolimatta. Piparkakkumuotti on ainoastaan herättänyt pohdintoja sen soveltuvuudesta muuhun kuin varsinaiseen tarkoitukseensa, tyyliin "voisikohan sillä muotoilla jauhelihapihvejä?".

Tänään postipoika eli Hannu toi mainosten mukana häivähdyksen epäilyttävää tuoksua. Mainosten seasta löytyi punainen kirjekuori, jonka sisältä paljastui isänpäivä-henkisten lehtileikkeiden lisäksi pussillinen piparkakkumaustetta. Tuoksu on niin vahva, että ihmetyttää ettei kukaan ollut kepulikontein keinotellut lähetystä eteisen postilootasta itselleen.

Niin että jos joku vielä kahden viikon sisään lähettää meille pikkuisen ruokasoodaa - suurinpiirtein kolme teelusikallista - lupaamme leipoa pipareita kotiin (Suomeen!) tuomisiksi.

Lupaan ja vannon, kautta kiven ja kannon
ja jos sanani syön niin mörökölli minut vieköön.

Night Extreme

Eilen oli mahottoman hyvä yöharjotus. Parjattuani aiemmin paikallisten tapaa rynnätä polkuviidakkoon päättöminä kanoina ja kukkoina toisten kantapäitä tuijotellen ajattelin, että on paikallaan todeta tämäkin tosiasia. Matkaan lähdettiin taaskin yhdessä, mutta poluilla juokseminen olisi tällä kertaa ollut kaukaa haettua hupia, ja tiellä juostiin vain kilometrin mittainen loppukiihdytys viimeiseltä rastilta maaliin. Mukana tullut ruotsalaismies vilahti edelle heti viimeiselle saavuttua ja juoksi kuin viitapiru maaliin, välillä taaksensa vilkuillen ja viimeiset metrit kovaan ääneen mölähdellen. Jäi arvoitukseksi, johtuiko ääntely tuskasta vai huomiohakuisuudesta. Selväksi sen sijaan kävi se, että mies oli valmistautunut loppusuoraan hyvissä ajoin vääntämällä suunnan viimeiseltä rastilta 80 metrin päässä olevalle tielle. Ihailtavaa omatoimisuutta, täytyy sanoa. Oli joka tapauksessa mukava juosta jonkun kanssa ja nähdä muitakin tuikkuja matkalla.

Kyseisen huvin nimi on Night Extreme, erotuksena tavallisesta yökupista, jota juostaan vuoroviikkoina. Kutsu kävi myös jälkimmäiseen tapahtumaan: paikalle tulee kuulemma nelisenkymmentä henkeä ja "kaikki haluavat lyödä kaikki". En vielä lupautunut mukaan pieksäjäisiin.

7 feet under

Viikonloppuna tehtiin vaihtokauden pohjanoteeraus. Parin päivän reissulla Kristianstadiin ennätettiin suunnistuksen ohella harrastamaan turismia ja käytiin ihmettelemässä Ruotsin matalinta kohtaa. Ihmeteltiin Peugeotin etuvalojen heikossa loisteessa puskien keskelle pystytettyä metallista tolppaa. Meren pinnan tasolle ei ylettänyt kurottamalla. Tulipahan käytyä.

Pääasiassa parin päivän minileiri meni rantamaastoissa juostessa. Oli mäkee oli suppaa ja oli rantahietikkoa. Oli myös Tanskan maajoukkueen miehiä. Mukavuuden kruunasivat pehmeä iso sohva sekä asunnon sijainti kolmannessa kerroksessa. Sohvalla pötkötellen pystyi katsomaan toisella silmällä maisemia ja toisella tv:tä. Eri kivaa!

Kaikilla oli niin mukavaa

Nyt on koettu ruotsalaisittain tasapäistetty viestisuunnistuskilpailu. Tiomilan putkiankkuriosuus ei olekaan enää mikään ruotsalaisen ajattelumallin perikuva.

Novembersprintenissä oli 8 osuutta, joille joukkue sai laittaa 1-2 juoksijaa kullekin. Ankkuriosuus oli poikkeustapaus, sillä sellaisia sai kussakin joukkueessa olla vain yksi. Viestin kulku oli lyhyesti kuvattuna seuraavanlainen: aloitusosuudelle lähtijät saivat ottaa rastireitin tapaan kartan minuuttia ennen lähtöä käteensä, ettei kenellekään tulisi yllätyksenä minkälainen rata on tulossa. Jotta turhia puheita epätasapuolisista hajonnoista ei tulisi, ei hajontoja ollut käytössä koko kisan aikana lainkaan. Jokaisesta joukkueesta lähti siis joko 1 tai 2 juoksijaa kiertämään samaa rataa. Mikäli juoksijoita oli joukkueessa kaksi, ei haitannut vaikka toinen olisikin hieman epäonnistunut, sillä aina ensimmäinenä vaihtoon tullut lähetti kaksi seuraavan osuuden juoksijaa kiertämään keskenään samaa rataa. Jälkimmäisenä saapuneen kilpailijan suorituksella ei ollut siis mitään väliä, kunhan leimantarkastuksessa muisti ilmoittaa että suunnistaessa oli ollut mukavaa. Näin edettiin viestin loppuun asti, tosin ankkurit joutuivat lähtemään metsään ypöyksin, ilman joukkuekaverin tukea. Ehkä tähän räikeään epäkohtaan saadaan ensi vuonna muutos? Kilpailuohjeissa mainostettiin erikseen taktikoinnin mahdollisuutta: joukkueenjohtajalla oli oikeus pysäyttää vaihtoon tuleva kilpailija ja kuulustella tältä onko kaikilta rasteilta varmasti leima. Mikäli johtajaa epäilyttää että suunnistaja ei ole suorittanut rataa hyväksytysti, voi hän laittaa juoksijan sivuun ja odottaa jälkimmäistä suunnistajaa suorittamaan vaihdon.

LiTHe Vilsen joukkue kärsi hieman "seurasiirroista", sillä moni vilseläinen juoksi oman seuransa joukkueessa. Onneksi vuotoa oli paikattu paikallisilla juoksijoilla, jotka osallistuivat elämänsä ensimmäisiin suunnistuskisoihin. Aloitusosuudelle sain kaverikseni Fredrikin, joka on voittanut nuorten Ruotsin mestaruuden 3000 metrin esteissä. Alku sujui Fredrikillä hyvin, mutta 15. rastilla oli tullut letkalla pieni koukku. Kun letka pysähtyi, ehti myös Fredrik tutkailla ensimmäisen kerran karttaa - eli selvittää monesko rasti on menossa. Maalisuoran pituus oli vähän epäselvä. Loppusuoran pohja-ajan tehtyään Fredrik juoksi hevosenkengän läpi, karttatelineiden ohi aina puomille asti ennenkuin uskalsi pysähtyä.

Lyhyellä 7. osuudella oli Vilsellä kehissä todellinen tehokaksikko. Kumpikaan ei ilmeisesti ymmärtänyt kartasta mitään, joten he joutuivat seuraamaan 12-14 -vuotiaita löytääkseen rastit. Koska nuorten vauhti oli heidän mielestään liian hidasta, painoivat he kaasun pohjaan maalialueen lähestyessä ja ohittivat pikkupojat oikealta. Paha vain että siinä kiireessä heiltä oikasivat toiseksiviimeiseltä suoraan loppuviitoitukselle, mutta onneksi pojat saatiin pysäytettyä juuri ennen maalileimaa ja käymään leimaamassa myös viimeisellä rastilla. Ne hitaat pikkupojat olivat minuutin aiemmin vaihdossa.

Mukavan lisäsäväyksen suunnistukseen toi sähköpaimen, jossa oli virrat päällä. Itse otin siitä osuman, ja takaa letkasta kuului myös muutama voihkaisu ja kirous.

Jos oli osa kilpailijoista keitaalla, niin sitä oli paikoin myös kuuluttajat. Radiorastimies hehkutti kisan alkupuolella, että "nyt on kärki tulossa radiorastia kohti. En pysty sanomaan mitkä joukkueet ovat kärjessä, sillä he ovat vielä noin 600 metrin päässä." Näkyvyys oli paikoitellen erinomainen, sillä kisat käytiin golfkentältä käsin.
Pääkuuluttajallakin oli saattanut jokunen matematiikan tunti jäädä välistä. Kun kahden kärkijoukkueen ero oli kutistunut yleisörastille mennessä neljästä minuutista kahteen, hehkutti kuulutus kuinka Denselnin kaveri juoksee "duppelt så fort" Tisareniin verrattuna. Ei voi muuta todeta kuin että Denselnin viestinviejällä taisi olla kulkupäivä!

Nyt kun on kynään tartuttu niin täytyy vielä hehkuttaa Vilsen ankkuria. Hän juoksi osuudella 10:ksi nopeimman ajan (nopein Dimitri Tsevtkov) ja pystyi pitämään myös loppukirissä lähes koko matkan seuranneet peesarit takanaan. Denselnin kakkosjoukkeen ankkuri oli yrittänyt monta kertaa päästä ohi mutta ei missään vaiheessa onnistunut. On se näköjään kova poika tuo Linnea.

NSM 2007

En NSM-sång av Per Carlborg dvs. Burken.

Jääkylmää vettä, violetteja pipoja ja katkonaisia unia. 15-tunnin bussimatkasta turvonneita ja suojuoksusta tunnottomia turvonneita jalanpötkylöitä, joiden kuolion esti vain kisapaikalle parkkeerannut suomalaisten bussi, joka avasi ovensa apuatarvitseville. Meidän bussikuskit lähtivät kaupungille hummaamaan ja mikäs siinä, sillä lähes kaikki kyytiläiset samosivat vettäpitävissä kengissä juomarastille hummaamaan. Tossutaktiikalla liikkeellä olleet (eli me) viihdyimme bussissa vielä matkustamisen jälkeenkin ja pistäydyimme ulkona vain tamppaamassa oman osamme suota. Ja sitähän riitti, sillä lauantain pitkästä matkasta yli puolet juostiin suolla, loput könyttiin ylämäkeen ja liuttiin alamäkeen - yleensä nämäkin olivat suota. Toisaalta radat ja maasto olivat epäterveelliseksi venähtäneen kylmähoidon arvoisia.

Kylmästä ei päässyt eroon sisälläkään, sillä lämpötilan puolesta olisi voinut luulla nukkuvansa kellarissa. Toisin sanoen tiimi-pipo ja toppatakki pysyivät päällä myös öiseen aikaan. Tunnelma oli sentään lämmin ja mukana kulkeutuva musalaatikko levitti iloista mieltä soittamalla karnevaalimusiikkia ja Frederikkiä.

Sunnuntaita vasten satanut lumi teki päivän kilpailusta inhimillisemmän eristämällä osan kosteudesta. Terveydenhuollon piiristä tutuilla sinisillä kengänsuojuksilla varustettuna pystyi viestiä seuraamaan jopa nahkaisissa kävelykengissä tai lenkkareissa. Myös piilossa pysyneet maisemat alkoivat erottua sumun seasta ja nehän olivat vallan hienot. Lopulta edessä oli enää rattoisa kotimatka halki tyhjääkin tyhjemmän keski-Ruotsin.

Kausi kaatuu

Smålandskavlenin meni ja marraskuu tuli. Kausi alkaa olla lahjanarua vaille paketissa. On aika katsoa eteen-taakse-eteen ja suunnitella uusia masterplaneja tulevaisuuden varalle. Pikainen analyysi riittä toteamaan, että kehitettävää riittää - yllättäen - kaikilla osa-alueilla. Niinpä tulevana talvena aion ajaa spinning-pyörällä kuuhun, lukea kirjallisuuden klassikoita pitkillä lenkeillä, hiihtää maailman ympäri, kävellä välimatkat penkan puolella lumihangessa, analysoida kaikki karttakasoista löytyvät virheet ja venytellä lihasryhmät suurimmasta pienimpään, ojentajista koukistajiin. En aio sairastaa yskäystäkään, joutua antibioottikuurille tai pakkolepoon, kyseenalaistaa suositeltavan viikottaisten liikunta-annosten määrän ylittymistä enkä miettiä valintojeni perusteita. Kaikki tämä vain tavan ja huvin vuoksi.

Sitä ennen: Perinteisten joensuulaisten kauden kaatajaisten sijaan kuperkeikkaa, kärrynpyörää ja kaljatölkkejä heitellään tällä kertaa länsinaapurin länsinaapurissa Trondheimissä. LiTHe Vilsen bussi rullaa matkaan puoliltaöin ja 850 kilometrissä ennättää toivottavasti kurvata höyhensaarien kautta. Sääennusteen mukaan odotettavissa on lumisadetta ja sadetta. Hyi miten kylmää.

Työtä ja huvia

Viimeiset päivät ovat kuluneet tietokoneen ääressä silmät ristissä ja pää jäässä. Aivoja ja kanssaihmisiä koetellut projekti kulki nimellä kotitentti ja siitä muotoutui lopulta 12-sivuinen tuotos, joka nyt odottaa tuomiotaan pedantin luonteensa myöntäneeltä mieheltä. Odotettavissa on, ettei venytetty sivumäärä kompensoi muiden kriteerien laiminlyöntiä vaan kirjoitelma asetetaan eteeni punakynällä ja parannustoiveilla koristeltuna heti maanantaina.

Samaan aikaan toisaalla - eli selän takana - ovat Hannu sekä kunniavieraamme Pipo viettäneet illan toisensa jälkeen katsomalla elokuvia, syömällä karkkia ja nukkumalla puolet vuorokaudesta. Toinen tietokone on mahdollistanut työn ja huvin rinnakkaiselon niin, ettei kenellekään tule paha mieli. Huomenna suunnataan kohti Oskarshamnia kisaamaan Smålandskavlenissa.

Korttelisuunnistusta ilman lunta

Viikon suunnistusharjoitukset olivat jälleen suunnistusta pienellä s:llä. Vaikka taitopuolen kehittäminen ei käsittääkseni ollutkaan tavoitteena.
Tiistain yösuunnistuksen suurin haaste oli löytää tapahtumapaikalle. Linnuntietä noin kolmen kilometrin pituiseen matkaan meni polkupyörällä reilut puolisen tuntia. Näin huolimatta tarkasta kartanluvusta kotipöydän äärellä. Epätoivo, sade ja hiki olivat raaka-aineet pääkopassa sekoittuvaan paniikkiin, jota aloin tuntea yhteislähdön lähestyessä ja suuntavaiston heikentyessä.
Lopulta pelipaikka löytyi ja kirmasin metsään yhdessä muiden intomielisten kanssa. Tähän mennessä kaikki yöharjoitukset ovat olleet seuramajalta- eli kaikki osaavat maaston ulkoa, valaistun ladun ympäristössä - eli polkuja löytyy riittämiin, ja yhteislähtönä - eli ruotsalaisena juoksukoneena voit juosta kartta rullalla joukon jatkeena. Menetelmässä on haittapuolensa, mutta koska vauhdin puute on järisyttävän suuri epäkohta tiellä onneen ja autuuteen, en valita.
Eilinen kaupunkisuunnistus, eli kolme asfaltti-intervallia, oli viimeisin uutuus hienojen harjoitusmuotojen jatkumossa. Koska yhdessä on kivempaa kuin yksin, oli mukana myös juoksijoita. Kaikille annettiin käteen monistettu kartta yhden pitkän rastivälin kanssa. Juoksijat tosin vaikuttivat lukevan lähinnä kartalta löytyviä kaupunginosien nimiä saadakseen käsityksen määränpäästä. Itse en onnistunut lukemaan kartasta näkymättömiksi hyvinkin konkreettisen tuntuisia aitoja, jonka seurauksena revin pelihousuni heti ensimmäisen kohdalla.

Ohessa olevia karttoja tarkastelemalla voi huomata, että kolmas väli on hyvin pitkälti toinen väli toiseen suuntaan. Tämä johtui kuitenkin vain intervallien yllättävän pitkästä kestosta - eli osanottajien yllättävästä hitaudesta - , joka pakotti autolla liikkuvan ratamestarin muuttamaan alkuperäissuunnitelmaa.
Harjoitus oli kuuleman mukaan niin suosittu, että se meinattiin uusia heti tänään. Vuorossa on kuitenkin jalkoja hellivä pururata.

Puoliväli yllätti

Kaksi kuukautta takana, kaksi edessä. Niin vähän on ennättänyt, että mitä tässä enää kerkeää?

Pullapäivä kerran vuodessa?

Vaahtoisten kookospalleroiden maassa vietettiin viime torstaina kahdeksatta kertaa kanelipullan päivää. Kuuleman mukaan leipomoilla on tapana jakaa näitä kierreherkkuja jopa ilmaiseksi. Tähän mennessä en olekaan nähnyt kenenkään ostavan niitä. Kanelipulla on korvapuusti kyljellään tai korvapuusti on kanelipulla päällään. Tutkailtuani Ahvenanmaan mediaa, huomasin heidän viettävän samaa riemujuhlaa - ruotsalaismallisin pullin! Onko Suomi niin paha isäntämaa, ettei edes pullan kiertosuuntaa haluta omaksua? Korvapuustien pyörittyä päässä useamman päivää tein vesipullosta kaulimen ja sotkin peukalot jauhoon. Vaikka pullapäivä meni jo.

Tilannekatsaus

Vielä ei kyllästytä. Tutkimusten mukaan outoihin makuihin tottuu seitsemän makustelukerran jälkeen eikä uudet IKEAN ihmeet piristä silmää yhtään sen kauempaa. Yksittäisten tapahtumien kertaantuminen on vielä laskettavissa yhden käden sormilla, mutta maaginen raja tulee pian vastaan. Samalla ruska mätänee ja tulee pimeä. Kestääkö viehätys?

Toisten tutkimusten mukaan uusi kulttuuri ensin ihastuttaa, sitten vihastuttaa ja lopulta tilanteeseen sopeutuu. Visiitin lyhyyden vuoksi kolmanteen vaiheeseen on mahdotonta päästä. Tilastojen mukaan toisen pitäisi osua joulun alle, joten paluu karjalanpaistin ja lumihakien ääreen sattuu sopivasti niihin aikoihin, jolloin kaikki variaatiot jauheliharuuista on kokeiltu ja jalat juostu rakoille loskassa.

Ruotsin voi tuskin väittää tarjoavan pohjoismaalaiselle järisyttävää kulttuurista tai yhteiskunnallista muutosta: saman vaikutuksen saavuttaa kenties muuttamalla länsirannikolle, kieltämällä kavereita tulemasta kylään ja käyttämällä asiointikielenä toista kotimaista. Kaikista vaihtoehdoista valitsimme tutun ja turvallisen seuramatkan. Motivaationa ei tosin koskaan ollut maailman valloitus, joten mikäs täällä on möllöttäessä. Suurilta tunteilta ja turhautumisilta kulttuurierojen suhteen on helppo välttyä. Samalla pienistä eroista tulee entistä kiinnostavampia. Niitä mie ihmettelen. Tahtoisin vaan tavata jonkun varauksettomasti höpöttävän ja selkeästi artikuloivan ruotsalainen, joka kertoisi lisää.


Post scriptum: Kannattaa tutustua saamaamme lukijapalautteeseen. Tekstistä on aistittavissa, ettei kirjoittajilla ole ainakaan aivot paleltuneet.

Kekkerit

Suurin odotuksin suuntasimme Romukopan keulan kohti Linköpingin opiskelijalähiötä ja siellä odottavaa suunnistusjuhlaa. Pienen arpomisen jälkeen löysimme suunnistuslahkon kokoontumispaikan, joka oli (ja on) maalattu maahan violetti-keltaisena rastilippuna LiTHe VIlsen värejä kunnioittaen. Kun mankka alkoi soittaa jo edellisvuoden NSM:tä tuttua kappaletta, niin olimme sopivasti virittyneet kohtaamaan suunnistukselliset haasteet.

Ja haasteita riitti. Kisa käytiin parisuunnistuksena siten, että parin toisella osapuolella oli kartassa parilliset rastit ja toisella parittomat. Touhun vaikeuttamiseksi kartat oli kuitenkin teipattu kiinni kilpailijan selkään, joten kartanluku onnnistui vain parin ollessa pysähdyksissä ja toisen kääntäessä selän kaverilleen. Kartanluvun jälkeen piti sitten edetä muistin varassa niin pitkään kuin mahdollista. Itse sain parikseni tytön, jonka lenkkimaastossa kisa käytiin. Niinpä hän selvisi aina yhdellä vilkaisulla omista rastiväleistään, itse kun jouduin pysäyttämään parivaljakkomme aina 50 metrin välein kartan katsomista varten.

Kun olimme selvittäneet edellä mainitun osion, alkoi seuraava vaihe jossa rastilla oli aina kysymys ja kolme vastausvaihtoehtoa. Jokaiselle vaihtoehdolle oli kartalla oma rasti, mutta vain oikeaa vastausta vastaavan rastin luota löytyi kysymys seuraavaa rastiväliä varten. Koska kysymysten aiheet keskittyivät vahvasti LiTHe Vilseen ja sen suunnistajiin, ei allekirjoittaneesta ollut juuri apua vastausvaihtoehtojen arpomisessa. Monen vuoden kokemuksella parini onneksi tiesi oikeat vastaukset ennenkuin itse olin ehtinyt edes suomentaa kysymyksen ensimmäistä sanaa. Niinpä selvitimme toisenkin osion melko sujuvasti, ainoastaan kerran juoksimme vähän sivuun. "Lite vilse", totesin.

Suunnistuksen jälkeen oli varattu sauna Bastuvikenistä, jossa ruotsalaiset joutuivat taipumaan löylykisassa suomalaiselle sisulle. Ilta jatkui pizzojen ja palkintojenjaon merkeissä, ja yön pimeyden laskeuduttua siirryimme paikalliseen yökerhoon, Herrgårdeniin. Norrköpingin osasto lähti kuitenkin hyvissä ajoin kotiin, kun myöhäisimmät kukkujat kirjoittelivat jatkokekkereistä Vilsen nettisivuille vielä aamuviiden jälkeen.

Das Höstfest

Aikansa se otti, mutta tänään lähdetään ensimmäistä kertaa hummailemaan. Samalla karataan paikallisen "taiteiden yön" tieltä naapurikaupungin opiskelijalähiöön. Odotettavissa on kinkkisiä suunnistustehtäviä ja asemansa vakiinnuttaneita järjestöhörhöjä, joiden mielissä suunnistaminen ja olut kuuluvat lähtemättömästi yhteen.

Parempien perinnetaikojen puuttessa nautittu kaupallinen mustaherukkamehu, inkiväärijuoma sekä Koskenkorva ovat helpottaneet oloa hiljalleen ja epävarmasti. Hengästymistä välttelen edelleen kuin eläkkeellä oleva keuhkotautinen, mutta rajoja on jo koeteltu. Mielen täyttää viikon päästä käytävä viesti ja epävarmuus omasta paikasta. Olenko liian vanha kakkosjoukkueeseen? Mille osuudelle minut laitetaan? Joudunko yhteislähtöön?

Isojen pettymysten päivä

Netti ei toimi, terveys on mennyttä eikä mikään enää tunnu miltään. Hengitän suu auki kuin kala kuivalla maalla ja toivon että jotain kulkee sitä pientä kärrypolkua pitkin, jota henkitorveksikin kutsutaan. Mieltä kalvaa epäilys kuukauden mittaisen kotiarestin toistumisesta, vaikka edellisestä on aikaa vaivaiset puoli vuotta. Pitäisikö tunkea korvat täyteen valkosipulia ja odottaa ihmeparantumista?

Oltiin kuin kotonamme.

Lähes viikon setti itänaapurissa takana ja kausi paketissa - ainakin henkilökohtaisten kisojen osalta. Henkilökohtaisuuksiin syksyn seuraviestikarkeloissa mennään todennäköisesti sitten sitäkin suuremmalla kohinalla. Pitkäksi kaudeksi nyt lopuillaan oleva oli yllättävän lyhyt. Keskimatka juostiin kummallisissa olosuhteissa: karsinta oli ilmettyä joensuulaista kuntorastimaastoa ja finaali kalevanrastilaista taitoharjoitusmaastoa. Mukavan kotoista. Kesänmittainen täsmäpako Joensuusta ja puolittain suunnistuksestakin tuskin huononsi tilannetta tätä kauden virallista pää(te)tavoitetta ajatellen. Karsinnan jälkeen päätin keskittyä eväiden syöntiin ja A-finaalin seuraamiseen Jellonan turinoita kuunnellen. Hyvän sään houkuttelemana työmoraali nousi pikaisesti sille tasolle, ettei Betonia voinut jättää juoksematta. Lauantain jälkeen motivaatiota itsensä kiusaamiseen ei enää riittänyt, ja surffailin viestin läpi pitäen sijoituksen jouluisen alhaisissa lukemissa. Hannu haki tummat siihen selkään (ja kultaa kaulaan). Onnea kaikille viikonlopun mitalisteille ja muita sivuosumia saaneille. Ensi kauteen on lyhyt matka, mutta koskaan se ei tule.

Odotettavissa on, että nyt kun nukkumattia ei tarvitse tilata viikon sisään kuuteen eri osoitteeseen, pyörähtää ruotsalaistuminen käyntiin kuin pyöreä kivi hiekkakuopan reunalta. Luonnollista sopeutumista voi vauhdittaa tarkoitushakuisella soluttautumisella, ehkäpä täytyy myös hankkia tyylikkäämpiä vermeitä, jotka toisivat uskottavuutta moomintrollsvenskaa puhuville juoksukyvyttömille vaihto-opiskelijoille.

On the twilight zone.

Meillä on aina hämärää. Aurinkoisina aamuina vastapäisen talon seinää voi käyttää aurinkokellona. Jos valon ja varjon raja kulkee ylimmän kerroksen alapuolella, kello käy seitsemää - ei toina nousta. Kun auringonsäteet valaisee toiseksi ylimmän kerroksen, on kello kahdeksan hujakoilla. Loppupäivän ajankulua täytyy tarkkailla kellosta, sillä muuten erehtyy alituiseen luulemaan, että on ilta. Vähintään nyt alkuilta. Tai ainakin synkkä päivä, sadetta ja harmaata. Sitä mukaa, kun illat pimenee, täällä alkaa vallita todellinen kaamos.

Förlåt att jag kommer för sent.

Tähän saakka monista tilanteista on selvitty miten kuten moukkamaisella mongerruksella, josta turhat kohteliaisuusmuodot ja vakiintuneet lausahdukset on riisuttu pois. En vieläkään tiedä mitä tervehtiessä kuuluu sanoa, hyvää päivää se ei ainakaan ole. Keskustelut tuppaakin tyssäämään heti alkuunsa, kun ensimmäisen vuoroparin toista, odotuksenmukaista jäsentä ei hiljaisen suomalaisen suusta koskaan putkahda. H.P. Gricen keskustelumaksiimeja rikotaan vallan törkeästi ja kommunikoinnin päätavoitetta, yhteisymmärrystä, ei ikinä saavuteta. Se siitä.

Aikanaan opittujen asioiden muistaminen on yhtä vaikeaa, kuin etsiä kuukausia vanhaa voileipää kompostista. Jäljellä on tunnistamatonta mössöä, ehkä hajanaisia rippeitä siitä, mikä valmistumisen tai valmistamisen jälkeen oli käyttökelpoista. Jäi huomaamatta se "parasta ennen" -päiväys, joka todistukseen on epäilemättä lyöty Ruotsin kielen arvosanan viereen.

Jotain on sentään jäänyt mieleen. Taikasanat, jotka ruotsin tunnille myöhässä saapuvan kuuluu lausua samalla kun luikahtaa pulpettiin. Niinpä oli kiva osallistua seminaariin aamulla, kun oli kerrankin jotain sanottavaa! Myöhästyin Campusbussenista (jostain syystä aamun ensimmäinen lähtee seitsemältä, eikä tavalliseen aikaan kaksikymmentä yli). Matkustin lainarahalla junassa ja rahatta paikallisliikenteen bussissa, enkä myöhästynyt kuin vaivaisen vartin. Mukana seikkailussa oli työparini Tobias, joka varmaan ihmettelee, miten joku voi kuljeskella ympäriinsä 50 äyriä kukkarossa ja 70 senttiä Prepaid-tilillä. Tällä kertaa ei ollut rahhoo evväänä.

Mööpeleitä

Nyt on millä istua, sillä vessanpönttö mukaan lukien istuimia on kaikkiaan yhdeksän. Kodin täyttää matala jyrinä toimistotuolien pyörien pyöriessä muovimatolla. Pöytiäkin on pari ja sekin on oikein mukavaa. Toppen!

Pidennetyn viikonloppuloman saldo: SM-plaketti, Elovena-paketti, rikkinäinen maha ja hyvä mieli. Ravintoloissa aterioiminen on tästä eteenpäin poissuljettu vaihtoehto viikkoa ennen arvokisoja. Kuka nyt tankkais bensa-auton dieselillä? Ravintolatyöntekijät yrittää järjestään maustaa miun annokset pullamössöllä ja sirotella pitsaan vehnäjauhoja basilikan sijaan. Parempi olla jatkuvasti eväsretkellä. Seuraava (kuudes) lauttamatka on varattuna viikon päähän, joten laukkuja ei varmaan kannata purkaa. Vaihdellaan sentään laivayhtiöitä, ettei meitä aleta epäillä järjestäytyneestä salakuljetuksesta.

Karttatehtävä: etsi yksi yhtenevä kohta vuosien 1998 ja 2005 kartoista. Perimätiedon mukaan karttapalat ovat samasta paikasta. (Toim. huom. tehtävän laatija ei ole vielä keksinyt ratkaisua)

1998

2005

Online

Muutto lopulliseen asuntoomme tapahtui vihdoin eilen. Asken 42 ei valitettavasti ollutkaan meidän lukaalimme osoite, vaan ilmeisesti taloyhtiön nimi. Blogin nimen olisi siis pitänyt olla Lägänhet 113, mutta siihen on myöhäistä enää vaikuttaa. Niillä mennään, mitä on annettu - ja se ei kyllä paljoa ole.
Muovimatolla vuorattuun huvilaamme luksusta tuo nettiyhteys, joten enää ei tarvitse raahatua yliopistolle koodaamaan. Muuta luksusta (=huonekaluja) meillä ei sitten olekaan - lukuunottamatta yön aikana hiljakseen tyhjenevää kumipatjaa.

Tänään kävin hierojalla. Hieroja-Jussi muutti Alavudelta kansankotiin joskus 70-luvulla ja pyörittää poikansa kanssa pienimuotoista hoitokeskusta. Hän valitteli alkuun, että perinteinen urheiluhieronta ei ota huomioon kokonaisuutta vaan keskittyy pelkkiin lihaksiin. Kun Jussi sitten vanhanajan etelä-pohojalaaseen tyyliin aukoi hermoratoja niin allekirjoittanut sai rauhassa keskittyä hiessä kylpemiseen. Toivottavasti hierontahuoneen vakiovarusteisiin kuuluu lattialasta, jolla lattian saa kuivattua ennen seuraavaa uhria. Puolen tunnin setti riitti mainiosti - tarjolla kun ei ollut mitään valohoitoa. Hieroja varoitteli, että pari päivää pitää ottaa kevyesti käsittelyn jälkeen. Ohjeet muistuivat mieleeni heti, kun lähdin raahnustamaan pienimmällä mahdollisella vaihteella muun liikenteen sekaan. Täytynee SM-kisoja varten hankkia jostain hankkia sellainen rollaattori, jollaisella ne mummot kiitivät ohi.

Lite vilse

Sitä tuntee vielä olevansa jossain ihmemaassa. Ei semmosessa piparkakuista ja berliininmunkin kuorrutuksesta tehdyssä vaan semmosessa, missä tapahtuu odottamattomia tai muuten vaan Liperin likan ymmärryksen ylittäviä asioita. Havainnollistan asiaa kahden esimerkin avulla:

Maanantaina 3. päivä syyskuuta yliopiston "suunnistusjaosto" LitHe Vilse järjesti vuotuisen värväystapahtuman, nimeltään Upptakt. Samalla kilpailtiin sprintin seuranmestaruudesta - pääpalkintona luontevasti ilmainen jäsenyys. Sinällään ihan normaalia. Paikalla oli noin sata henkeä. Epänormaalia. Tuloslistoilta puuttuvat peesarit eli juoksijat, joiden mielestä on kivaa juosta suunnistajan kantapäillä painostamassa.

Toinen kummallinen seikka on se, että monet nuoret naiset kulkee ilman housuja tai hametta tai muuta tavanomaista alavartalon asustetta. Mustat legginsit ja pyllyn peittävä riepu on yllättävän yleinen yhdistelmä, jonka suosio ei ole laantunut kelien kylmetessä. Ihan kun jotain olisi unohtunut. Toisaalta kun miettii sauvakävelyn suosiota Suomessa, on joutavanpäiväinen päivittely häpeilevien konservatiivien hommaa - eipähän likaannu lahkeet.

Oireita odotellessa.

Elo ilman huonekaluja sujuu hämmästyttävän helposti. Vaikka sen jälkeen, kun roskalavalta löytyi kaksi puutuolia, muuttui ikkunalauta ruokapöydäksi ja askeettisuus ylellisyydeksi. Enää ei syödä kotieläimien tapaan lattialta. Eilen syötiin COOP-jauhelihaa. Aamun lööppien mukaan 4 miljoonaa kiloa samaa tavaraa voi olla saastunutta. Hain apteekista Panadolia ja Voltarenia Salmonellaa vastaan.

Ruotsalaisella kartalla suunnistamiseen tarvittaisiin jonkinmoinen opaskirja. Kartat sinällään on selkeitä. Helppohan se on paikallista Metroakin lukea. Itse tekemiseen pitää keskittyä vähintään yhtä tarkasti kuin keskusteluun, mikäli tahtoo saada hommasta mitään selvää. Tulokset on tähän mennessä olleet heikkoja molemmilla saroilla. Ensimmäisessä seminaarissa mietin, onko puhujalla ärrä-vika vai kuuluko sortaminen murteeseen? Ei voi tietää.

Ha det bra!

Ei kotivakuutusta, ei pankkitiliä, ei vakituista asuntoa ja mikä surullisinta: ei paikkoja yölauttaan, joka toisi meidät Suomen Turkuun perjantaina ennen SM-pitkiä. Mitään ei olla viikossa saatu aikaiseksi. Paitsi ennätykset 5,o km:llä Söderköpingin Stadsloppetissa.Yllätin itseni juoksemalla heti ensimmäisellä kerralla oman ennätykseni ja myös Hannu paransi radalla juoksemaansa aikaa komiat parikymmentä sekuntia. Liekö syynä ollut pikkukaupungin suotuisa asfaltti-mukulakivi-hiekka -alusta vai mahdollisuus nipistää jokunen metri torin kulmalla?

Paluu todellisuuteen tapahtui maanantain intervallireenissä, jossa mammatkin näytti kantapäitä jo alkuverryttelyssä. Kituuttelin hännän huippuna kylmässä sateessa ja olin yhtä aikaa piesty ja uitettu koira.

Muutettiin Norrköpingiin ja matkalla yliopistolle Cambusbussenin ikkunoista voi unilääkkeeksi laskea lehmiä. Yritän salakuunnella keskusteluja ja ymmärtää mistä puhutaan. Odotan sitä päivää, kun kielikorva alkaa erottaa sanoja äännemössöstä, jolta lähes kaikki puhe kuulostaa.

Ruotsalaiset tytöt on kauniita ja niin on kaupungitkin. Ohessa kuva Studentkökistä: Lounas campuksen ravintoloissa maksaa 5-6 euroa ja useimmat kantaa mukanaan pastaa ja jauhelihaa rasioissa. Omalla tavallaan yliopisto tarjoaa mahdollisuuden lämpimään ateriaan. Vad fint!

Matkustajakotikuolema: kärpäsiä ja pasianssia

Ensimmäisenä päivänä psykologi käski nukkua riittävästi. Noudatettiin ohjetta orjallisesti eli jätettiin iltapäivän infot välistä ja painuttiin päikkäreille. Ollaan noudatettu perisuomalaista linjaa: vaihtareille ei olla juteltu eikä mihinkään rientoihin ei aiota osallistua. Niihin tarttee haalarit ja täälläpäin niiden tuunaamisesta jaetaan joko opintopisteitä tai irtopisteitä. Tyypit marssii kampuksella dinosaurustakeissa ja vahtii rakennuksia enkelihaalareissa. Am.

Useimmat ankkalammet on aidattuja, joten päivittäinen virkistäytyminen uinnin muodossa on vaatinut kylpemistä mitä kummallisimmissa kuralätäköissä. Lintuinfluenssaa *atshii* ei kuitenkaan ole *atshii* vielä tarttunut eikä ihokaan syyhyä *kraaps kraaps* kovin pahasti *kraaps*.

Liikuntaa on sentään ehditty harrastaa. Lauantaina käytiin pikku suunnistukset ja sunnuntaina juostiin Kolmårdträffenit. Maanantaina oltiin juoksijoitten vetotreenissä (Hannu tekemässä kuolemaa ja Marika vaimona huoltamassa). Urheilijoita oli paikalla melkein 40, joten vilskettä ja vilinää riitti melkein yhtä paljon kuin Lauran ja Oskarin sirkuksessa :-)

Koulunkäynti alkaa ehkä tällä tai ensi viikolla, vapaa aikaa on kulutettu pasianssia pelaamalla ja toisistamme kärpäsiä lätkimällä. Niitä muuten piisaa - pitänee käydä useammin suihkussa...?

Tänään illalla on tiedossa 5 kilometrin juoksukisat Söderköpingissä. Saa nähdä, kuinka meidän siellä käy.

Lähtöorientaatio

Parin päivän oleilu Keravalla on toiminut mainiona valmistavana harjoituksena Ruotsinmaalle siirryttäessä: Tulomatkalla antenniton autoradio arpoi kuunneltavaksi Yle Vegan ja postilaatikossa odotti Ikean uusin kuvasto. Totuttautuminen jatkui iltalenkillä ruotsinkielisiä tienviittoja lueskellen ja talonvaltausta yrittänyt laitapuolen kulkija antoi esimakua tilanteista, joissa toimintamallit ovat hukassa. Itse ratkaisin tilanteen menemällä pihalle odottamaan poliisiautoa uskoen kuulevani, mikäli Hannua pahoinpidellään alakerrassa.

Kahden keittiötuolin taakse linnoittautunut jamppa lähti lopulta sopuisasti Maijan matkaan ja etsinee viilentävää varjoa jonkun toisen takapihalta - luultavasti heti huomenna.