Monday, November 26, 2007

Pipareita? Pipareita!

Muutama viikko sitten, kun reissusta rähjääntyneinä palasimme Norjasta Norrköpingiin, odotti postilaatikossa Helsingistä saapunut lähetys. Paketin sisältä löytyi Ruotsin kruunuja, magneettisanoja ja piparkakkumuotti. Kulutin rahat ja vääntelin magneeteilla puolituisia lauseita, jotka ontuivat Suomen kielen sanasovittelun sallivasta luonteesta huolimatta. Piparkakkumuotti on ainoastaan herättänyt pohdintoja sen soveltuvuudesta muuhun kuin varsinaiseen tarkoitukseensa, tyyliin "voisikohan sillä muotoilla jauhelihapihvejä?".

Tänään postipoika eli Hannu toi mainosten mukana häivähdyksen epäilyttävää tuoksua. Mainosten seasta löytyi punainen kirjekuori, jonka sisältä paljastui isänpäivä-henkisten lehtileikkeiden lisäksi pussillinen piparkakkumaustetta. Tuoksu on niin vahva, että ihmetyttää ettei kukaan ollut kepulikontein keinotellut lähetystä eteisen postilootasta itselleen.

Niin että jos joku vielä kahden viikon sisään lähettää meille pikkuisen ruokasoodaa - suurinpiirtein kolme teelusikallista - lupaamme leipoa pipareita kotiin (Suomeen!) tuomisiksi.

Lupaan ja vannon, kautta kiven ja kannon
ja jos sanani syön niin
mörökölli minut vieköön.

2 comments:

Pyöräilykypärä said...

Rantauduin juuri Pyöräsuunnistusliiton hallintoneuvoston perinteiseltä Turku-Tukholma -pikkujouluristeilyltä. Paluumatkalla seaside-buffeessa naapuripöytään parkkeerasi ikäisekseen jo parhaat päivät nähnyt länsinaapurin turvallisuuspoliisin edustaja, joka pälyili hermostuneesti ympärilleen ja suputti salaiselta kuulostavia suunnitelmia tyylikkäillä neonvihreillä värikuorilla kelmutettuun ericssoniinsa. Novosibirskissä suorittamastani KGB:n huuliltalukukurssista oli kerrankin hyötyä ja pääsin nopeasti mutta ovelasti jyvälle juonesta.

Kyseinen heppu, kutsutaanpa häntä nyt vaikka nimellä Per Svensson (nimi muutettu), oli saanut vihiä virkaveljeltään Etelä-Ruotsista, että paikallisella postilaitoksella olitiin *JÄTTE*huolestuneita epämääräisistä jauhekirjeistä, joita oli viime viikolla erääseen Norrköpingin postipiiriin kuuluvaan osoitteeseen useaan otteeseen jaettu. Svensson suunnitteli mittavaa piiritysoperaatiota ja vaikutti erittäin toiveikkaalta, että Olof Palmen murhaaja saataisiin näiden mahdollisten johtolankojen ansiosta vihdoin tilille tekosistaan ja määrättäisiin pakkotyöhön vahvoja työmaalamppuja suunnistus- ja häikäisytarkoituksiin valmistavaan ukrainalaiseen tehtaaseen. Varotoimenpiteinä pidätyksen onnistumiseksi ja mahdollisten vaarallisten sooda/piparkakkumausteiden leviämisen estämiseksi Ruotsin postilaitos oli päättänyt lakkauttaa ulkomaisten lähestysten jakelun, takavarikoida kaikki punaiset kirjekuoret ja julistaa Norrköpingin postipiiriin poikkeustilan huhtikuun puoliväliin asti. Turvallisuus ennen kaikkea!

sombrero said...

Teillä on tuuria! Jos posti ja viranomaiset ovat kiinnostuneita epämääräisistä jauhelähetyksistä, saatetaan lähettäjä saada piankin kiinni. Minullakin on henkilökohtaisia (huonoja) kokemuksia häiriöpostittajista, mutta tuollaisesta "piparipommittajasta" en ole aikaisemmin kuullut.

Itselleni tuli muinoin postia Vaasasta aina n. kaksi kuukautta ennen juhannusta: lankkuja, risuja, rikkinäisiä puisia mööpeleitä, jopa puinen venepahanen... - kaikki juhannuskokossa poltettavaksi kelpaavaa!
Puutavara ei tietenkään mahtunut postiluukustani sisään, joten jouduin aina noutamaan lähetykset konttorista. Minulla oli tapana viikkoa ennen juhannusta vuokrata pakettiauto, sillä lähetysten koko oli siinä vaiheessa paisunut niin suureksi, etten muuten olisi saanut niitä kuljetetuksi kotiin.
Kesän 1993 jälkeen lähetykset kuitenkin äkisti loppuivat. Lähettäjä ehkä jäi työttömäksi tai eläkkeelle, siirtyi mahdollisesti muihin tehtäviin; en osaa kuin aavistella.

Kokemani perusteella voin sanoa, että "piparipommittaja" vaikuttaa melko harmittomalta samoin kuin "kookoskuriiri", jolta ystäväni on muutaman vuoden ajan saanut lähetyksiä. Kyseisen yrittäjän toiminta huipentuu palmusunnuntaihin, jolloin postiluukusta kopsahtaa kokonainen kookospähkinä. Ystäväni ei tarvitse noutaa mitään postikonttorista, sillä hän on sahannut oveensa postiluukun viereen pyöreän, kookospähkinän mentävän aukon.