Das Höstfest

Aikansa se otti, mutta tänään lähdetään ensimmäistä kertaa hummailemaan. Samalla karataan paikallisen "taiteiden yön" tieltä naapurikaupungin opiskelijalähiöön. Odotettavissa on kinkkisiä suunnistustehtäviä ja asemansa vakiinnuttaneita järjestöhörhöjä, joiden mielissä suunnistaminen ja olut kuuluvat lähtemättömästi yhteen.

Parempien perinnetaikojen puuttessa nautittu kaupallinen mustaherukkamehu, inkiväärijuoma sekä Koskenkorva ovat helpottaneet oloa hiljalleen ja epävarmasti. Hengästymistä välttelen edelleen kuin eläkkeellä oleva keuhkotautinen, mutta rajoja on jo koeteltu. Mielen täyttää viikon päästä käytävä viesti ja epävarmuus omasta paikasta. Olenko liian vanha kakkosjoukkueeseen? Mille osuudelle minut laitetaan? Joudunko yhteislähtöön?

Isojen pettymysten päivä

Netti ei toimi, terveys on mennyttä eikä mikään enää tunnu miltään. Hengitän suu auki kuin kala kuivalla maalla ja toivon että jotain kulkee sitä pientä kärrypolkua pitkin, jota henkitorveksikin kutsutaan. Mieltä kalvaa epäilys kuukauden mittaisen kotiarestin toistumisesta, vaikka edellisestä on aikaa vaivaiset puoli vuotta. Pitäisikö tunkea korvat täyteen valkosipulia ja odottaa ihmeparantumista?

Oltiin kuin kotonamme.

Lähes viikon setti itänaapurissa takana ja kausi paketissa - ainakin henkilökohtaisten kisojen osalta. Henkilökohtaisuuksiin syksyn seuraviestikarkeloissa mennään todennäköisesti sitten sitäkin suuremmalla kohinalla. Pitkäksi kaudeksi nyt lopuillaan oleva oli yllättävän lyhyt. Keskimatka juostiin kummallisissa olosuhteissa: karsinta oli ilmettyä joensuulaista kuntorastimaastoa ja finaali kalevanrastilaista taitoharjoitusmaastoa. Mukavan kotoista. Kesänmittainen täsmäpako Joensuusta ja puolittain suunnistuksestakin tuskin huononsi tilannetta tätä kauden virallista pää(te)tavoitetta ajatellen. Karsinnan jälkeen päätin keskittyä eväiden syöntiin ja A-finaalin seuraamiseen Jellonan turinoita kuunnellen. Hyvän sään houkuttelemana työmoraali nousi pikaisesti sille tasolle, ettei Betonia voinut jättää juoksematta. Lauantain jälkeen motivaatiota itsensä kiusaamiseen ei enää riittänyt, ja surffailin viestin läpi pitäen sijoituksen jouluisen alhaisissa lukemissa. Hannu haki tummat siihen selkään (ja kultaa kaulaan). Onnea kaikille viikonlopun mitalisteille ja muita sivuosumia saaneille. Ensi kauteen on lyhyt matka, mutta koskaan se ei tule.

Odotettavissa on, että nyt kun nukkumattia ei tarvitse tilata viikon sisään kuuteen eri osoitteeseen, pyörähtää ruotsalaistuminen käyntiin kuin pyöreä kivi hiekkakuopan reunalta. Luonnollista sopeutumista voi vauhdittaa tarkoitushakuisella soluttautumisella, ehkäpä täytyy myös hankkia tyylikkäämpiä vermeitä, jotka toisivat uskottavuutta moomintrollsvenskaa puhuville juoksukyvyttömille vaihto-opiskelijoille.

On the twilight zone.

Meillä on aina hämärää. Aurinkoisina aamuina vastapäisen talon seinää voi käyttää aurinkokellona. Jos valon ja varjon raja kulkee ylimmän kerroksen alapuolella, kello käy seitsemää - ei toina nousta. Kun auringonsäteet valaisee toiseksi ylimmän kerroksen, on kello kahdeksan hujakoilla. Loppupäivän ajankulua täytyy tarkkailla kellosta, sillä muuten erehtyy alituiseen luulemaan, että on ilta. Vähintään nyt alkuilta. Tai ainakin synkkä päivä, sadetta ja harmaata. Sitä mukaa, kun illat pimenee, täällä alkaa vallita todellinen kaamos.

Förlåt att jag kommer för sent.

Tähän saakka monista tilanteista on selvitty miten kuten moukkamaisella mongerruksella, josta turhat kohteliaisuusmuodot ja vakiintuneet lausahdukset on riisuttu pois. En vieläkään tiedä mitä tervehtiessä kuuluu sanoa, hyvää päivää se ei ainakaan ole. Keskustelut tuppaakin tyssäämään heti alkuunsa, kun ensimmäisen vuoroparin toista, odotuksenmukaista jäsentä ei hiljaisen suomalaisen suusta koskaan putkahda. H.P. Gricen keskustelumaksiimeja rikotaan vallan törkeästi ja kommunikoinnin päätavoitetta, yhteisymmärrystä, ei ikinä saavuteta. Se siitä.

Aikanaan opittujen asioiden muistaminen on yhtä vaikeaa, kuin etsiä kuukausia vanhaa voileipää kompostista. Jäljellä on tunnistamatonta mössöä, ehkä hajanaisia rippeitä siitä, mikä valmistumisen tai valmistamisen jälkeen oli käyttökelpoista. Jäi huomaamatta se "parasta ennen" -päiväys, joka todistukseen on epäilemättä lyöty Ruotsin kielen arvosanan viereen.

Jotain on sentään jäänyt mieleen. Taikasanat, jotka ruotsin tunnille myöhässä saapuvan kuuluu lausua samalla kun luikahtaa pulpettiin. Niinpä oli kiva osallistua seminaariin aamulla, kun oli kerrankin jotain sanottavaa! Myöhästyin Campusbussenista (jostain syystä aamun ensimmäinen lähtee seitsemältä, eikä tavalliseen aikaan kaksikymmentä yli). Matkustin lainarahalla junassa ja rahatta paikallisliikenteen bussissa, enkä myöhästynyt kuin vaivaisen vartin. Mukana seikkailussa oli työparini Tobias, joka varmaan ihmettelee, miten joku voi kuljeskella ympäriinsä 50 äyriä kukkarossa ja 70 senttiä Prepaid-tilillä. Tällä kertaa ei ollut rahhoo evväänä.

Mööpeleitä

Nyt on millä istua, sillä vessanpönttö mukaan lukien istuimia on kaikkiaan yhdeksän. Kodin täyttää matala jyrinä toimistotuolien pyörien pyöriessä muovimatolla. Pöytiäkin on pari ja sekin on oikein mukavaa. Toppen!

Pidennetyn viikonloppuloman saldo: SM-plaketti, Elovena-paketti, rikkinäinen maha ja hyvä mieli. Ravintoloissa aterioiminen on tästä eteenpäin poissuljettu vaihtoehto viikkoa ennen arvokisoja. Kuka nyt tankkais bensa-auton dieselillä? Ravintolatyöntekijät yrittää järjestään maustaa miun annokset pullamössöllä ja sirotella pitsaan vehnäjauhoja basilikan sijaan. Parempi olla jatkuvasti eväsretkellä. Seuraava (kuudes) lauttamatka on varattuna viikon päähän, joten laukkuja ei varmaan kannata purkaa. Vaihdellaan sentään laivayhtiöitä, ettei meitä aleta epäillä järjestäytyneestä salakuljetuksesta.

Karttatehtävä: etsi yksi yhtenevä kohta vuosien 1998 ja 2005 kartoista. Perimätiedon mukaan karttapalat ovat samasta paikasta. (Toim. huom. tehtävän laatija ei ole vielä keksinyt ratkaisua)

1998

2005

Online

Muutto lopulliseen asuntoomme tapahtui vihdoin eilen. Asken 42 ei valitettavasti ollutkaan meidän lukaalimme osoite, vaan ilmeisesti taloyhtiön nimi. Blogin nimen olisi siis pitänyt olla Lägänhet 113, mutta siihen on myöhäistä enää vaikuttaa. Niillä mennään, mitä on annettu - ja se ei kyllä paljoa ole.
Muovimatolla vuorattuun huvilaamme luksusta tuo nettiyhteys, joten enää ei tarvitse raahatua yliopistolle koodaamaan. Muuta luksusta (=huonekaluja) meillä ei sitten olekaan - lukuunottamatta yön aikana hiljakseen tyhjenevää kumipatjaa.

Tänään kävin hierojalla. Hieroja-Jussi muutti Alavudelta kansankotiin joskus 70-luvulla ja pyörittää poikansa kanssa pienimuotoista hoitokeskusta. Hän valitteli alkuun, että perinteinen urheiluhieronta ei ota huomioon kokonaisuutta vaan keskittyy pelkkiin lihaksiin. Kun Jussi sitten vanhanajan etelä-pohojalaaseen tyyliin aukoi hermoratoja niin allekirjoittanut sai rauhassa keskittyä hiessä kylpemiseen. Toivottavasti hierontahuoneen vakiovarusteisiin kuuluu lattialasta, jolla lattian saa kuivattua ennen seuraavaa uhria. Puolen tunnin setti riitti mainiosti - tarjolla kun ei ollut mitään valohoitoa. Hieroja varoitteli, että pari päivää pitää ottaa kevyesti käsittelyn jälkeen. Ohjeet muistuivat mieleeni heti, kun lähdin raahnustamaan pienimmällä mahdollisella vaihteella muun liikenteen sekaan. Täytynee SM-kisoja varten hankkia jostain hankkia sellainen rollaattori, jollaisella ne mummot kiitivät ohi.

Lite vilse

Sitä tuntee vielä olevansa jossain ihmemaassa. Ei semmosessa piparkakuista ja berliininmunkin kuorrutuksesta tehdyssä vaan semmosessa, missä tapahtuu odottamattomia tai muuten vaan Liperin likan ymmärryksen ylittäviä asioita. Havainnollistan asiaa kahden esimerkin avulla:

Maanantaina 3. päivä syyskuuta yliopiston "suunnistusjaosto" LitHe Vilse järjesti vuotuisen värväystapahtuman, nimeltään Upptakt. Samalla kilpailtiin sprintin seuranmestaruudesta - pääpalkintona luontevasti ilmainen jäsenyys. Sinällään ihan normaalia. Paikalla oli noin sata henkeä. Epänormaalia. Tuloslistoilta puuttuvat peesarit eli juoksijat, joiden mielestä on kivaa juosta suunnistajan kantapäillä painostamassa.

Toinen kummallinen seikka on se, että monet nuoret naiset kulkee ilman housuja tai hametta tai muuta tavanomaista alavartalon asustetta. Mustat legginsit ja pyllyn peittävä riepu on yllättävän yleinen yhdistelmä, jonka suosio ei ole laantunut kelien kylmetessä. Ihan kun jotain olisi unohtunut. Toisaalta kun miettii sauvakävelyn suosiota Suomessa, on joutavanpäiväinen päivittely häpeilevien konservatiivien hommaa - eipähän likaannu lahkeet.

Oireita odotellessa.

Elo ilman huonekaluja sujuu hämmästyttävän helposti. Vaikka sen jälkeen, kun roskalavalta löytyi kaksi puutuolia, muuttui ikkunalauta ruokapöydäksi ja askeettisuus ylellisyydeksi. Enää ei syödä kotieläimien tapaan lattialta. Eilen syötiin COOP-jauhelihaa. Aamun lööppien mukaan 4 miljoonaa kiloa samaa tavaraa voi olla saastunutta. Hain apteekista Panadolia ja Voltarenia Salmonellaa vastaan.

Ruotsalaisella kartalla suunnistamiseen tarvittaisiin jonkinmoinen opaskirja. Kartat sinällään on selkeitä. Helppohan se on paikallista Metroakin lukea. Itse tekemiseen pitää keskittyä vähintään yhtä tarkasti kuin keskusteluun, mikäli tahtoo saada hommasta mitään selvää. Tulokset on tähän mennessä olleet heikkoja molemmilla saroilla. Ensimmäisessä seminaarissa mietin, onko puhujalla ärrä-vika vai kuuluko sortaminen murteeseen? Ei voi tietää.