Korttelisuunnistusta ilman lunta

Viikon suunnistusharjoitukset olivat jälleen suunnistusta pienellä s:llä. Vaikka taitopuolen kehittäminen ei käsittääkseni ollutkaan tavoitteena.
Tiistain yösuunnistuksen suurin haaste oli löytää tapahtumapaikalle. Linnuntietä noin kolmen kilometrin pituiseen matkaan meni polkupyörällä reilut puolisen tuntia. Näin huolimatta tarkasta kartanluvusta kotipöydän äärellä. Epätoivo, sade ja hiki olivat raaka-aineet pääkopassa sekoittuvaan paniikkiin, jota aloin tuntea yhteislähdön lähestyessä ja suuntavaiston heikentyessä.
Lopulta pelipaikka löytyi ja kirmasin metsään yhdessä muiden intomielisten kanssa. Tähän mennessä kaikki yöharjoitukset ovat olleet seuramajalta- eli kaikki osaavat maaston ulkoa, valaistun ladun ympäristössä - eli polkuja löytyy riittämiin, ja yhteislähtönä - eli ruotsalaisena juoksukoneena voit juosta kartta rullalla joukon jatkeena. Menetelmässä on haittapuolensa, mutta koska vauhdin puute on järisyttävän suuri epäkohta tiellä onneen ja autuuteen, en valita.
Eilinen kaupunkisuunnistus, eli kolme asfaltti-intervallia, oli viimeisin uutuus hienojen harjoitusmuotojen jatkumossa. Koska yhdessä on kivempaa kuin yksin, oli mukana myös juoksijoita. Kaikille annettiin käteen monistettu kartta yhden pitkän rastivälin kanssa. Juoksijat tosin vaikuttivat lukevan lähinnä kartalta löytyviä kaupunginosien nimiä saadakseen käsityksen määränpäästä. Itse en onnistunut lukemaan kartasta näkymättömiksi hyvinkin konkreettisen tuntuisia aitoja, jonka seurauksena revin pelihousuni heti ensimmäisen kohdalla.

Ohessa olevia karttoja tarkastelemalla voi huomata, että kolmas väli on hyvin pitkälti toinen väli toiseen suuntaan. Tämä johtui kuitenkin vain intervallien yllättävän pitkästä kestosta - eli osanottajien yllättävästä hitaudesta - , joka pakotti autolla liikkuvan ratamestarin muuttamaan alkuperäissuunnitelmaa.
Harjoitus oli kuuleman mukaan niin suosittu, että se meinattiin uusia heti tänään. Vuorossa on kuitenkin jalkoja hellivä pururata.