Kotia kohti

Muotovalioita - lukijavisa

Piparit on nyt leivottu. Itse prosessi sujui normaalin yllätyksettömästi; Onneksi taikina levisi tällä kertaa käsien sijasta uuniin. Pienellä hienosäädöllä viimeisestä pellillisestä saatiin huomattavasti ensimmäistä edustuskelpoisempi. Syynä viime kertaa rumempaan lopputulokseen lienee toimitilojen, työvälineiden ja reseptin muuttuminen yhdellä kertaa. Tuotokset voidaan silti laskea hyvillä mielin pipareiksi, sillä maku on riittävän perinteinen.

Seuraavat kolme kuvaa ovat otetut valmiista pipareista aikajärjestyksessä. Kysymys kuuluu: mitä kahta piparimuottia on käytetty kyseisten muotovalioiden valmistuksessa?


5 pisteen vihje: Ensimmäinen pellillinen. Huom! Piparit ovat tässä kuvassa eri suuntaan kuin seuraavissa.







3 pisteen vihje: Jauhoja meni lopulta noin kaksinkertainen määrä ohjeeseen verrattuna....







1 pisteen vihje: Viimeisen pellillisen mallikappaleet.

Jauhepostia

Tänään se sitten saapui, ruokasooda nimittäin. Maatuskamaisen moneen pakkaukseen kääritty Pirkka-ruokasooda läpäisi kaikki jauhekirjetarkastukset ja pääsemme aloittamaan pipareiden leipomisen viimeistään huomenna. Koska sooda tuli tänne noin kätevästi, täytyy esittää kaino toive että Pösön talvirenkaat ilmestyisivät Tunnbindaregatanille samalla tavalla. Meinaa välillä olla vähän liukasta noilla kesärenkailla :-)

Ruoka-avun lähettäjästä meillä ei ole tietoa. Kuten viereisessä kuvassa näkyy, oli osoite tulostettu kirjekuoreen ja lähettäjäksi merkitty Sädekehä, joka on uusimpien huhujen mukaan läheistä sukua Sombrerolle, Pyöräilykypärälle, Hikinauhalle ja Silinterille, jotka kaikki ovat viihdyttäneet ainakin blogin kirjoittajia mielikuvituksellisilla kommenteillaan. Sädekehän henkilöllisyyden selvittämiseksi lähetimme kirjekuoren edelleen poliisille tutkittavaksi, mutta he eivät onnistuneet löytämään yhtäkään sormenjälkeä sillä ammattitaitoisimmat poliisit ovat sidottuna vastikää sattuneen Olof Palmen murhan tutkimuksiin.

Eilen olimme taas Night Extremessä, joka suunnistettiin tällä kertaa Finspångissa. Maasto oli hieno ja hajontaakin oli normaaleista suunnistusharjoituksista poiketen. Kylmässä säässä mieltä lämmitti niin kuuma mehu kuin hyvin sujunut suunnistus. Tänään puolestaan hamstrasimme ruokaa paikallisesta marketista itsenäisyyspäivää silmällä pitäen, vaikka kauppojen sunnuntaiaukioloon tottuneet länsinaapurit pitävät ruokakaupat kuulemma huomennakin normaalisti auki.

Illalla täytynee taas katsoa Karjalan kunnailla -sarjaa Yle Areenasta. Muuten leppoisassa sarjassa silmään pistää pieni epäloogisuus: ensimmäisessä jaksossa Hanna (Laura Birn) ensin juoksi Kontiolahdelta Selkielle ja takaisin (26 km suunta), sitten iltapäivällä käveli saman matkan. Hyvässä kunnossa täytyy Hannan olla, koska illalla hän meni kävellen vielä Kolille (40 km). Pitänee tässä itsekin alkaa harjoittelemaan!

Hanski

Pipareita? Pipareita!

Muutama viikko sitten, kun reissusta rähjääntyneinä palasimme Norjasta Norrköpingiin, odotti postilaatikossa Helsingistä saapunut lähetys. Paketin sisältä löytyi Ruotsin kruunuja, magneettisanoja ja piparkakkumuotti. Kulutin rahat ja vääntelin magneeteilla puolituisia lauseita, jotka ontuivat Suomen kielen sanasovittelun sallivasta luonteesta huolimatta. Piparkakkumuotti on ainoastaan herättänyt pohdintoja sen soveltuvuudesta muuhun kuin varsinaiseen tarkoitukseensa, tyyliin "voisikohan sillä muotoilla jauhelihapihvejä?".

Tänään postipoika eli Hannu toi mainosten mukana häivähdyksen epäilyttävää tuoksua. Mainosten seasta löytyi punainen kirjekuori, jonka sisältä paljastui isänpäivä-henkisten lehtileikkeiden lisäksi pussillinen piparkakkumaustetta. Tuoksu on niin vahva, että ihmetyttää ettei kukaan ollut kepulikontein keinotellut lähetystä eteisen postilootasta itselleen.

Niin että jos joku vielä kahden viikon sisään lähettää meille pikkuisen ruokasoodaa - suurinpiirtein kolme teelusikallista - lupaamme leipoa pipareita kotiin (Suomeen!) tuomisiksi.

Lupaan ja vannon, kautta kiven ja kannon
ja jos sanani syön niin mörökölli minut vieköön.

Night Extreme

Eilen oli mahottoman hyvä yöharjotus. Parjattuani aiemmin paikallisten tapaa rynnätä polkuviidakkoon päättöminä kanoina ja kukkoina toisten kantapäitä tuijotellen ajattelin, että on paikallaan todeta tämäkin tosiasia. Matkaan lähdettiin taaskin yhdessä, mutta poluilla juokseminen olisi tällä kertaa ollut kaukaa haettua hupia, ja tiellä juostiin vain kilometrin mittainen loppukiihdytys viimeiseltä rastilta maaliin. Mukana tullut ruotsalaismies vilahti edelle heti viimeiselle saavuttua ja juoksi kuin viitapiru maaliin, välillä taaksensa vilkuillen ja viimeiset metrit kovaan ääneen mölähdellen. Jäi arvoitukseksi, johtuiko ääntely tuskasta vai huomiohakuisuudesta. Selväksi sen sijaan kävi se, että mies oli valmistautunut loppusuoraan hyvissä ajoin vääntämällä suunnan viimeiseltä rastilta 80 metrin päässä olevalle tielle. Ihailtavaa omatoimisuutta, täytyy sanoa. Oli joka tapauksessa mukava juosta jonkun kanssa ja nähdä muitakin tuikkuja matkalla.

Kyseisen huvin nimi on Night Extreme, erotuksena tavallisesta yökupista, jota juostaan vuoroviikkoina. Kutsu kävi myös jälkimmäiseen tapahtumaan: paikalle tulee kuulemma nelisenkymmentä henkeä ja "kaikki haluavat lyödä kaikki". En vielä lupautunut mukaan pieksäjäisiin.

7 feet under

Viikonloppuna tehtiin vaihtokauden pohjanoteeraus. Parin päivän reissulla Kristianstadiin ennätettiin suunnistuksen ohella harrastamaan turismia ja käytiin ihmettelemässä Ruotsin matalinta kohtaa. Ihmeteltiin Peugeotin etuvalojen heikossa loisteessa puskien keskelle pystytettyä metallista tolppaa. Meren pinnan tasolle ei ylettänyt kurottamalla. Tulipahan käytyä.

Pääasiassa parin päivän minileiri meni rantamaastoissa juostessa. Oli mäkee oli suppaa ja oli rantahietikkoa. Oli myös Tanskan maajoukkueen miehiä. Mukavuuden kruunasivat pehmeä iso sohva sekä asunnon sijainti kolmannessa kerroksessa. Sohvalla pötkötellen pystyi katsomaan toisella silmällä maisemia ja toisella tv:tä. Eri kivaa!

Kaikilla oli niin mukavaa

Nyt on koettu ruotsalaisittain tasapäistetty viestisuunnistuskilpailu. Tiomilan putkiankkuriosuus ei olekaan enää mikään ruotsalaisen ajattelumallin perikuva.

Novembersprintenissä oli 8 osuutta, joille joukkue sai laittaa 1-2 juoksijaa kullekin. Ankkuriosuus oli poikkeustapaus, sillä sellaisia sai kussakin joukkueessa olla vain yksi. Viestin kulku oli lyhyesti kuvattuna seuraavanlainen: aloitusosuudelle lähtijät saivat ottaa rastireitin tapaan kartan minuuttia ennen lähtöä käteensä, ettei kenellekään tulisi yllätyksenä minkälainen rata on tulossa. Jotta turhia puheita epätasapuolisista hajonnoista ei tulisi, ei hajontoja ollut käytössä koko kisan aikana lainkaan. Jokaisesta joukkueesta lähti siis joko 1 tai 2 juoksijaa kiertämään samaa rataa. Mikäli juoksijoita oli joukkueessa kaksi, ei haitannut vaikka toinen olisikin hieman epäonnistunut, sillä aina ensimmäinenä vaihtoon tullut lähetti kaksi seuraavan osuuden juoksijaa kiertämään keskenään samaa rataa. Jälkimmäisenä saapuneen kilpailijan suorituksella ei ollut siis mitään väliä, kunhan leimantarkastuksessa muisti ilmoittaa että suunnistaessa oli ollut mukavaa. Näin edettiin viestin loppuun asti, tosin ankkurit joutuivat lähtemään metsään ypöyksin, ilman joukkuekaverin tukea. Ehkä tähän räikeään epäkohtaan saadaan ensi vuonna muutos? Kilpailuohjeissa mainostettiin erikseen taktikoinnin mahdollisuutta: joukkueenjohtajalla oli oikeus pysäyttää vaihtoon tuleva kilpailija ja kuulustella tältä onko kaikilta rasteilta varmasti leima. Mikäli johtajaa epäilyttää että suunnistaja ei ole suorittanut rataa hyväksytysti, voi hän laittaa juoksijan sivuun ja odottaa jälkimmäistä suunnistajaa suorittamaan vaihdon.

LiTHe Vilsen joukkue kärsi hieman "seurasiirroista", sillä moni vilseläinen juoksi oman seuransa joukkueessa. Onneksi vuotoa oli paikattu paikallisilla juoksijoilla, jotka osallistuivat elämänsä ensimmäisiin suunnistuskisoihin. Aloitusosuudelle sain kaverikseni Fredrikin, joka on voittanut nuorten Ruotsin mestaruuden 3000 metrin esteissä. Alku sujui Fredrikillä hyvin, mutta 15. rastilla oli tullut letkalla pieni koukku. Kun letka pysähtyi, ehti myös Fredrik tutkailla ensimmäisen kerran karttaa - eli selvittää monesko rasti on menossa. Maalisuoran pituus oli vähän epäselvä. Loppusuoran pohja-ajan tehtyään Fredrik juoksi hevosenkengän läpi, karttatelineiden ohi aina puomille asti ennenkuin uskalsi pysähtyä.

Lyhyellä 7. osuudella oli Vilsellä kehissä todellinen tehokaksikko. Kumpikaan ei ilmeisesti ymmärtänyt kartasta mitään, joten he joutuivat seuraamaan 12-14 -vuotiaita löytääkseen rastit. Koska nuorten vauhti oli heidän mielestään liian hidasta, painoivat he kaasun pohjaan maalialueen lähestyessä ja ohittivat pikkupojat oikealta. Paha vain että siinä kiireessä heiltä oikasivat toiseksiviimeiseltä suoraan loppuviitoitukselle, mutta onneksi pojat saatiin pysäytettyä juuri ennen maalileimaa ja käymään leimaamassa myös viimeisellä rastilla. Ne hitaat pikkupojat olivat minuutin aiemmin vaihdossa.

Mukavan lisäsäväyksen suunnistukseen toi sähköpaimen, jossa oli virrat päällä. Itse otin siitä osuman, ja takaa letkasta kuului myös muutama voihkaisu ja kirous.

Jos oli osa kilpailijoista keitaalla, niin sitä oli paikoin myös kuuluttajat. Radiorastimies hehkutti kisan alkupuolella, että "nyt on kärki tulossa radiorastia kohti. En pysty sanomaan mitkä joukkueet ovat kärjessä, sillä he ovat vielä noin 600 metrin päässä." Näkyvyys oli paikoitellen erinomainen, sillä kisat käytiin golfkentältä käsin.
Pääkuuluttajallakin oli saattanut jokunen matematiikan tunti jäädä välistä. Kun kahden kärkijoukkueen ero oli kutistunut yleisörastille mennessä neljästä minuutista kahteen, hehkutti kuulutus kuinka Denselnin kaveri juoksee "duppelt så fort" Tisareniin verrattuna. Ei voi muuta todeta kuin että Denselnin viestinviejällä taisi olla kulkupäivä!

Nyt kun on kynään tartuttu niin täytyy vielä hehkuttaa Vilsen ankkuria. Hän juoksi osuudella 10:ksi nopeimman ajan (nopein Dimitri Tsevtkov) ja pystyi pitämään myös loppukirissä lähes koko matkan seuranneet peesarit takanaan. Denselnin kakkosjoukkeen ankkuri oli yrittänyt monta kertaa päästä ohi mutta ei missään vaiheessa onnistunut. On se näköjään kova poika tuo Linnea.