Työtä ja huvia

Viimeiset päivät ovat kuluneet tietokoneen ääressä silmät ristissä ja pää jäässä. Aivoja ja kanssaihmisiä koetellut projekti kulki nimellä kotitentti ja siitä muotoutui lopulta 12-sivuinen tuotos, joka nyt odottaa tuomiotaan pedantin luonteensa myöntäneeltä mieheltä. Odotettavissa on, ettei venytetty sivumäärä kompensoi muiden kriteerien laiminlyöntiä vaan kirjoitelma asetetaan eteeni punakynällä ja parannustoiveilla koristeltuna heti maanantaina.

Samaan aikaan toisaalla - eli selän takana - ovat Hannu sekä kunniavieraamme Pipo viettäneet illan toisensa jälkeen katsomalla elokuvia, syömällä karkkia ja nukkumalla puolet vuorokaudesta. Toinen tietokone on mahdollistanut työn ja huvin rinnakkaiselon niin, ettei kenellekään tule paha mieli. Huomenna suunnataan kohti Oskarshamnia kisaamaan Smålandskavlenissa.

Korttelisuunnistusta ilman lunta

Viikon suunnistusharjoitukset olivat jälleen suunnistusta pienellä s:llä. Vaikka taitopuolen kehittäminen ei käsittääkseni ollutkaan tavoitteena.
Tiistain yösuunnistuksen suurin haaste oli löytää tapahtumapaikalle. Linnuntietä noin kolmen kilometrin pituiseen matkaan meni polkupyörällä reilut puolisen tuntia. Näin huolimatta tarkasta kartanluvusta kotipöydän äärellä. Epätoivo, sade ja hiki olivat raaka-aineet pääkopassa sekoittuvaan paniikkiin, jota aloin tuntea yhteislähdön lähestyessä ja suuntavaiston heikentyessä.
Lopulta pelipaikka löytyi ja kirmasin metsään yhdessä muiden intomielisten kanssa. Tähän mennessä kaikki yöharjoitukset ovat olleet seuramajalta- eli kaikki osaavat maaston ulkoa, valaistun ladun ympäristössä - eli polkuja löytyy riittämiin, ja yhteislähtönä - eli ruotsalaisena juoksukoneena voit juosta kartta rullalla joukon jatkeena. Menetelmässä on haittapuolensa, mutta koska vauhdin puute on järisyttävän suuri epäkohta tiellä onneen ja autuuteen, en valita.
Eilinen kaupunkisuunnistus, eli kolme asfaltti-intervallia, oli viimeisin uutuus hienojen harjoitusmuotojen jatkumossa. Koska yhdessä on kivempaa kuin yksin, oli mukana myös juoksijoita. Kaikille annettiin käteen monistettu kartta yhden pitkän rastivälin kanssa. Juoksijat tosin vaikuttivat lukevan lähinnä kartalta löytyviä kaupunginosien nimiä saadakseen käsityksen määränpäästä. Itse en onnistunut lukemaan kartasta näkymättömiksi hyvinkin konkreettisen tuntuisia aitoja, jonka seurauksena revin pelihousuni heti ensimmäisen kohdalla.

Ohessa olevia karttoja tarkastelemalla voi huomata, että kolmas väli on hyvin pitkälti toinen väli toiseen suuntaan. Tämä johtui kuitenkin vain intervallien yllättävän pitkästä kestosta - eli osanottajien yllättävästä hitaudesta - , joka pakotti autolla liikkuvan ratamestarin muuttamaan alkuperäissuunnitelmaa.
Harjoitus oli kuuleman mukaan niin suosittu, että se meinattiin uusia heti tänään. Vuorossa on kuitenkin jalkoja hellivä pururata.

Puoliväli yllätti

Kaksi kuukautta takana, kaksi edessä. Niin vähän on ennättänyt, että mitä tässä enää kerkeää?

Pullapäivä kerran vuodessa?

Vaahtoisten kookospalleroiden maassa vietettiin viime torstaina kahdeksatta kertaa kanelipullan päivää. Kuuleman mukaan leipomoilla on tapana jakaa näitä kierreherkkuja jopa ilmaiseksi. Tähän mennessä en olekaan nähnyt kenenkään ostavan niitä. Kanelipulla on korvapuusti kyljellään tai korvapuusti on kanelipulla päällään. Tutkailtuani Ahvenanmaan mediaa, huomasin heidän viettävän samaa riemujuhlaa - ruotsalaismallisin pullin! Onko Suomi niin paha isäntämaa, ettei edes pullan kiertosuuntaa haluta omaksua? Korvapuustien pyörittyä päässä useamman päivää tein vesipullosta kaulimen ja sotkin peukalot jauhoon. Vaikka pullapäivä meni jo.

Tilannekatsaus

Vielä ei kyllästytä. Tutkimusten mukaan outoihin makuihin tottuu seitsemän makustelukerran jälkeen eikä uudet IKEAN ihmeet piristä silmää yhtään sen kauempaa. Yksittäisten tapahtumien kertaantuminen on vielä laskettavissa yhden käden sormilla, mutta maaginen raja tulee pian vastaan. Samalla ruska mätänee ja tulee pimeä. Kestääkö viehätys?

Toisten tutkimusten mukaan uusi kulttuuri ensin ihastuttaa, sitten vihastuttaa ja lopulta tilanteeseen sopeutuu. Visiitin lyhyyden vuoksi kolmanteen vaiheeseen on mahdotonta päästä. Tilastojen mukaan toisen pitäisi osua joulun alle, joten paluu karjalanpaistin ja lumihakien ääreen sattuu sopivasti niihin aikoihin, jolloin kaikki variaatiot jauheliharuuista on kokeiltu ja jalat juostu rakoille loskassa.

Ruotsin voi tuskin väittää tarjoavan pohjoismaalaiselle järisyttävää kulttuurista tai yhteiskunnallista muutosta: saman vaikutuksen saavuttaa kenties muuttamalla länsirannikolle, kieltämällä kavereita tulemasta kylään ja käyttämällä asiointikielenä toista kotimaista. Kaikista vaihtoehdoista valitsimme tutun ja turvallisen seuramatkan. Motivaationa ei tosin koskaan ollut maailman valloitus, joten mikäs täällä on möllöttäessä. Suurilta tunteilta ja turhautumisilta kulttuurierojen suhteen on helppo välttyä. Samalla pienistä eroista tulee entistä kiinnostavampia. Niitä mie ihmettelen. Tahtoisin vaan tavata jonkun varauksettomasti höpöttävän ja selkeästi artikuloivan ruotsalainen, joka kertoisi lisää.


Post scriptum: Kannattaa tutustua saamaamme lukijapalautteeseen. Tekstistä on aistittavissa, ettei kirjoittajilla ole ainakaan aivot paleltuneet.

Kekkerit

Suurin odotuksin suuntasimme Romukopan keulan kohti Linköpingin opiskelijalähiötä ja siellä odottavaa suunnistusjuhlaa. Pienen arpomisen jälkeen löysimme suunnistuslahkon kokoontumispaikan, joka oli (ja on) maalattu maahan violetti-keltaisena rastilippuna LiTHe VIlsen värejä kunnioittaen. Kun mankka alkoi soittaa jo edellisvuoden NSM:tä tuttua kappaletta, niin olimme sopivasti virittyneet kohtaamaan suunnistukselliset haasteet.

Ja haasteita riitti. Kisa käytiin parisuunnistuksena siten, että parin toisella osapuolella oli kartassa parilliset rastit ja toisella parittomat. Touhun vaikeuttamiseksi kartat oli kuitenkin teipattu kiinni kilpailijan selkään, joten kartanluku onnnistui vain parin ollessa pysähdyksissä ja toisen kääntäessä selän kaverilleen. Kartanluvun jälkeen piti sitten edetä muistin varassa niin pitkään kuin mahdollista. Itse sain parikseni tytön, jonka lenkkimaastossa kisa käytiin. Niinpä hän selvisi aina yhdellä vilkaisulla omista rastiväleistään, itse kun jouduin pysäyttämään parivaljakkomme aina 50 metrin välein kartan katsomista varten.

Kun olimme selvittäneet edellä mainitun osion, alkoi seuraava vaihe jossa rastilla oli aina kysymys ja kolme vastausvaihtoehtoa. Jokaiselle vaihtoehdolle oli kartalla oma rasti, mutta vain oikeaa vastausta vastaavan rastin luota löytyi kysymys seuraavaa rastiväliä varten. Koska kysymysten aiheet keskittyivät vahvasti LiTHe Vilseen ja sen suunnistajiin, ei allekirjoittaneesta ollut juuri apua vastausvaihtoehtojen arpomisessa. Monen vuoden kokemuksella parini onneksi tiesi oikeat vastaukset ennenkuin itse olin ehtinyt edes suomentaa kysymyksen ensimmäistä sanaa. Niinpä selvitimme toisenkin osion melko sujuvasti, ainoastaan kerran juoksimme vähän sivuun. "Lite vilse", totesin.

Suunnistuksen jälkeen oli varattu sauna Bastuvikenistä, jossa ruotsalaiset joutuivat taipumaan löylykisassa suomalaiselle sisulle. Ilta jatkui pizzojen ja palkintojenjaon merkeissä, ja yön pimeyden laskeuduttua siirryimme paikalliseen yökerhoon, Herrgårdeniin. Norrköpingin osasto lähti kuitenkin hyvissä ajoin kotiin, kun myöhäisimmät kukkujat kirjoittelivat jatkokekkereistä Vilsen nettisivuille vielä aamuviiden jälkeen.